Eksponentiaalista kasvua

Jos alkaa oikein miettimään, mitä maailmassa ympärillämme tapahtuu, niin alkaa joko ahdistamaan tai innostamaan.  Osallistuin viime viikolla Nordic Business Forumiin Helsingissä, jossa seminaarin yhtenä aiheena oli keinoäly ja miten sitä vaikuttaa elämäämme. Aihetta käsiteltiin isossa kuvassa ja monen eri puhujan toimesta. Tässä muutama poiminta seminaarin puhujien esitysten pääviesteistä:

·      Tiedon määrä maailmassa kasvaa eksponentiaalisesti.

·      Samaan aikaan yritysten elinikä lyhenee huomattavasti. Jos vielä hetki sitten yritysten keski-ikä oli 68 vuotta, on se tänään 14 vuotta.

·      Bioteknologian kehitys lisää meidän elinikäodotettamme jatkuvasti. Jo nyt 50% ihmisen kehosta on korvattavissa ”varaosilla”.

·      Kukaan meistä ei tiedä, miltä maailma näyttää 10 vuoden päästä. Voimme heikosti ennustaa, mitä tapahtuu seuraavaan 3-5 vuoden aikana. Mitä yrityksinä ja yhteiskuntana voimme ja mitä meidän pitää tehdä on vaihtoehtoiset skenaariot.

·      Keinoäly on oppinut opettamaan itseään, ihminen ei enää pysty siihen yhtä tehokkaasti. Keinoäly päihittää meidän kapasiteettimme yhdistellä asioita mennen tullen.

Toisaalta taas se vaihe, kun koneet aidosti ovat älykkäämpiä kuin ihmiset, on vielä kaukana oikeasta ihmisten elämästä. Keinoäly eli Artificial Intelligence on läsnä jokaisen arjessa jo jollain tavoin, vähintäänkin älypuhelimena. Älyn lisääminen prosesseihin ja prosessien automatisointi disruptoi maailman sellaisena kuin me sen tunnemme ja tarjoaa toisaalta mielettömiä mahdollisuuksia. Kuinka usein teidän yrityksessä istutaan näiden asioiden äärelle? Mietittekö oikeasti, mikä uusi bisnes voisi mahdollisesti häiritä teidän toimialaanne? Mitkä ovat ne megatrendit jotka vaikuttavat eniten?

Parasta mitä tässä hetkessä voi tehdä, on tunnistaa niitä mahdollisuuksia, mitä kehitys tuo tullessaan ja tunnistaa niitä prosesseja, joita voidaan ja mitä kannattaa parantaa. Meillä ihmisillä on vielä erittäin tärkeä rooli tässä maailmassa: kysyä ja kyseenalaistaa, tuoda maalaisjärkeä mukaan asioihin ja muistaa, että näitä asioita tehdään ihmisiä varten.

Me Tammi Digitalissa olemme mielellämme avuksenne, kun haluatte pohtia, mitä teidän yrityksessänne voitaisiin tehdä.

Mukavaa alkanutta lokakuuta!

Marika Mesimäki
vuokramarkkinoitipäällikkö
Tammi Digital ja Oakhill

 

Marika Mesimäki
Marika Mesimäki
2.10.2018
Muuta kiinnostavaa
blogista

Tilaa blogimme sähköpostiisi

Hyviä tyyppejä palkataan!